Eduskunta- ja pienpuolueet: viemme translain kokonaisuudistuksen eteenpäin



Tänään 20.11. eduskunta- ja pienpuolueet sitoutuivat viemään translain kokonaisuudistuksen eteenpäin seuraavaan hallitusohjelmaan. Amnestyn Suomen osasto luovutti lähes 18 500 suomalaisen allekirjoittaman vetoomuksen eduskunnan Kansalaisinfossa pidetyssä tilaisuudessa.

Setan ja Trasekin Kuuluu kaikille -translakikampanjan lisäksi Amnestyn Suomen osasto on kampanjoinut ja kerännyt vetoomusta translain kokonaisuudistuksen puolesta. Vetoomuksen puolueille allekirjoitti 18 474 ihmistä ja se luovutettiin tänään eduskunnan Kansalaisinfossa eduskuntapuolueille ja pienpuolueille.

Eduskuntapuolueista sen vastaanottivat kansanedustajat Aila Paloniemi (kesk), Sari Multala (kok), Ilmari Nurminen (sdp), Olli-Poika Parviainen (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas) sekä eduskuntaryhmän työntekijä Hanna Seppä RKP:stä. Kaikki puolueet kertoivat sitoutuvansa viemään translain kokonaisuudistusta eteenpäin.

Amnestyn Suomen osaston keräämän vetoomuksen eduskuntapuolueille luovutti Pia Puu Oksanen.

Eduskunnan hlbti-verkoston puheenjohtaja Jani Toivola (vihr) totesi avauspuheessaan, että käsillä on historiallinen hetki.

”Lasten oikeuksien päivänä on tärkeää, että kun puhutaan translaista, puhutaan myös vahvasti lasten ja nuorten oikeuksista, asemasta ja kuulluksi tulemisesta. Lapsiaspekti näyttää sen ristiriidan, että vaikka eduskunnassa puhutaan ihmisten oikeuksista, mielenterveydesta, oman äänen kuulumisesta, koskemattomuudesta ja väkivaltaa ja kiusaamista vastaan, niin ei sanota ääneen, että me kuitenkin kannatellaan lainsäädäntöä, joka on näitä tavoitteita vastaan”, Toivola sanoi.

Amnestyn kampanjakasvona toiminut, lääketieteen opiskelija Sakris Kupila puhui oikeudellisen ja lääketieteellisen sukupuolen korjaamisen erottamisesta. Hän totesi, että nykyinen oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen käytäntö, jossa vaaditaan kahden lääkärin lausuntoa ja todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä, on vastoin lääketieteen ammattilaisten eettistä ohjeistusta.

”Miten kukaan voi, edes lääkäri, määrittää kenenkään sukupuolta? Ei ole olemassa mitään lääketieteellistä objektiivisesti asiantuntevaa tapaa määrittää ihmisen sukupuolta. Lääkärin toimenkuvaan ei kuulu kirjoittaa lausuntoja valtiolle, että mitä sukupuolta ihminen on. Jotta lääketieteen ammattilainen voi tehdä oman työnsä eli edistää terveyttä ja hyvinvointia, on nämä prosessit erotettava toisistaan”, Kupila painotti.

17vuotias Armin Kellomäki puhui transnuorten oikeuksista.

17-vuotias Armin Kellomäki puhui transnuorten oikeuksista. Kuva Tomi Asikainen.

17-vuotias transmies Armin Kellomäki puhui puolueille nuorten oikeuksista ja transnuorten kiinnittymisestä yhteiskuntaan.

”Tämänhetkinen laki, jossa oikeudellisen sukupuolen muuttaminen vaatii täysi-ikäisyyttä, on vahingollinen lapsille ja nuorille. Nuori joutuu alaikäisyyden ajaksi välitilaan, jossa hänen minuuttaan jatkuvasti kyseenalaistetaan ja nostetaan tikunnokkaan. On jokaisen lapsen etu saada kasvaa ja kehittyä rauhassa omaksi itsekseen ilman julkista leimaamista ja nöyryyttämistä”, Kellomäki vetosi.

Enemmistö eduskuntapuolueista on sisällyttänyt translain uudistamisen jo puolueohjelmiinsa tai siitä on puoluekokouksen päätös. Amnestyn vetoomuksen luovuttanut Pia Puu Oksanen totesi, että puolueiden yksimielisyys vaikuttaa vahvalta, joten on aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Eduskuntapuolueiden puheenvuorojen perusteella kirjaukset eduskuntavaaliohjelmiin on tulossa ainakin demareilta, vasemmistolta ja vihreiltä. Keskustan Aila Paloniemi kertoi, että keskustassa erityisesti nuoret ovat ajaneet translain uudistamista ja translain uudistamiselle on puoluekokouksen tuki.

”Tämä ihmisoikeusrikos pitää saada pois ja translain kokonaisuudistus hallitusohjelmaan. Olemme myöhässä verrattuna Pohjoismaihin ja vien tämän vetoomuksen oikein mielelläni puoluejohdolle.”

Kokoomuksen Sari Multala kiitti otollista ajankohtaa vetoomuksen luovuttamiselle. ”Yhdenkään pienen puolueen ei pitäisi pystyä tätä torppaamaan. Tämä vääryys on korjattava. Jokaisella on oikeus itsemääräämisoikeuteen eikä se ole keneltäkään pois.”

Myös demareiden Ilmari Nurminen ja vasemmiston Aino-Kaisa Pekonen totesivat, ettei muiden puolueiden saa antaa pitä translain uudistusta panttivankinaan viitaten edellisen hallituskauden kristillisdemokraatteihin ja tällä kaudella perussuomalaisiin ja sinisiin. Pekonen totesi, että translain kokonaisuudistuksesta on vain sovittava ja vietävä se yhdessä eteenpäin.

Olli-Poika Parviainen vihreistä nosti vielä esiin, että translain kokonaisuudistuksen myötä tarvitaan myös vahva yhteiskunnallinen muutos, jotta myös muut sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuskysymykset nousevat läpileikkaavasti esiin, kuten intersukupuolisten oikeudet ja binäärisen sukupuolikäsityksen haastaminen.

Pienpuolueita edustivat Anna Aaltonen Liberaalipuolueesta (oikealla kuvassa), Santeri Pienimäki Eläinoikeuspuolueesta, JP Väisänen Suomen kommunistisesta puolueesta, Petrus Pennanen Piraattipuolueesta ja Pazilaiti Simayijiang Feministisestä puolueesta. Pienpuolueet olivat hyvin vahvasti itsemääräämisoikeuden kannalla.

Puoleiden puheenvuoroja kommentoinut Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö painotti, ettei transihmisiä saa uhrata enää poliittiselle pelille ja pakkosterilisoitaviksi.

Tällä hetkellä Suomessa sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutuu yli 800 ihmistä vuodessa – 500 aikuispuolella ja 300 nuorten puolella.

”Me emme ole kuitenkaan numeroita, vaan ihmisiä. Meillä kaikilla on oikeus olla turvassa meille tuiki tuntemattomien poliitikkojen ja lääkäreiden mielivallalta. Meillä on oikeus tehdä päätöksiä omasta elämästämme ja elää rauhassa. Meillä on oikeus yksityisyyteen, itsemääräämiseen ja koskemattomuuteen. Meillä on oikeus olla olemassa”, Kivistö sanoi.

”Se, että olemme Suomessa, tarkoittaa, että perustuslaki ja Suomen allekirjoittamat ihmisoikeussopimukset takaavat meille nämä oikeudet, mutta ne tietoisesti riistetään meiltä.”

 

 

 

 

 

Lue ja jaa

Armin Kellomäen koko puheenvuoro Setan sivuilla

Uutinen Maailma.netissä: Lähes 18 000 suomalaista vaatii translain uudistamista 

 

Ylin kuva: Viestin transihmisiltä puolueille toivat Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö (vasemmalla), Sakris Kupila ja Armin Kellomäki.